On se vaan kumma juttu, joka kerta kun satun astumaan jhnkin kuoppaan vaikkapa uimarannalla tai ihan missä vain niin mulla on paino aina tulla oikealla polvella.
Miten kummassa mä en humaa niitä kuoppia jotta osaisin varoa niitä?
Nyt tuon kuoppaan astumisen seurauksena mun polvi on ollut tänään ( tai oikeastaan eilen) erityisen kipeä taas.
Mutta jotain edistystä on tapahtunut, pystyn tällä hetkellä ajamaan pyörällä tuon meidän tiellä olevan mäen =) ja tasella saatan ajaa jo kolmosvaihteella, pitkään käytetyn ykkösvaihteen sijaan....
torstai 7. heinäkuuta 2011
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Viimeisimmät kuulumiset
Teknisistä syitä en ole päässyt koneelle, kone oli korjattavana jonkin aikaa.
Mutta nyt tuosta polvesta.
Kesäkuussa kävin lääkärissä 9.päivä. Pääsinkin sitten kesälääkärinvastaanotolle ( nuori opiskeleva tyttö).
Kovin tuntui olevan innokas ja pitkään jututti mua ja oli kysellyt myös fysioterapeutilta jumppa ohjeita yms.
Pyysi sitten toisen lääkärin siihen paikalle myös.
Tämä jo kokeneempi lääkäri tutkiassa polvea oli sitä mieltä, että polvessa on jonkin verran nestettä ja tarkisti epäilynsä sitten u
ultraäänellä ja nestettä oli jonkin verran. Niinpä polvesta poistettiin tuo vähäinen neste ja laitettiin kortisoonia.
En koe että kortisoonista olisi kovinkaan ollut apua, toki ei ihan mahdottoman kipeä tuo polvi ole ollut.

Tilaa:
Kommentit (Atom)